Hannes ja Timba

Eksyipä kerran seikkailuretkillään Timba-tiikeri Suomenmaahan.
Se loikkasi ulos linja-autosta, nosti kuononsa korkealle ilmaan ja haisteli.
-Kyllä, täällä tuoksuu selvästikin seikkailulle! Se sanoi reippaalla tiikeriäänellään.
Sitten se loikki hetken ympäri toria, ja ihmiset kaduilla olivat kummissaan.

Rantaheinikossa Timba tapasi suuren lokin. Lokin nimi oli Hannes, eikä se ollut ikinä nähnyt tiikeriä. Eipä ollut Timbakaan nähnyt ikinä lokkia, joten se luuli sitä papukaijaksi. Siitäkös Hannes kimmastui, ja läppäsi siivellään Timbaa kuonolle. Timba oli kummissaan:
-No, mitäs siinä mellastat, mokoma höyhenkasa! Et varmasti tiedä sinäkään, mikä minä olen!
-Hö, sanoi Hannes. –Sinähän olet ilmiselvä .. hmmm… ummmm.. raitainen kissa!
Timba nauraa rätkätti. –Vai kissa! Luulet vaan! Katsos tätä! Se sanoi, ja lieskautti raitaista häntäänsä, hyppäsi ilmaan ja pyörähti, sitten avasi suuren kitansa ja karjaisi niin kovasti, että Hanneksen höyhenet pöllysivät!
-Kas, totta tosiaan, tuohon ei tavallinen raitakissa pystyisi! Hannes raakkui.
Sitten Timba kertoi olevansa tiikeri, ja haluavansa Suomalaisen Seikkailun, koska oli kyllästynyt Kaukaisen Afrikanmaan jännityksiin. Niinpä Hannes otti sen selkäänsä ja lennätti sen maatilalle!
-Täälläpä näetkin sellaisia elikoita, ettet ikinä ennen ole moisia tiirannut! Hannes leuhki ja pudotti Timban selästään heinäkasaan. -Jaaha, tarkoitat varmaan ilkeämielisiä lokkeja, jotka pudottavat ystävänsä selästään kesken ilmalennon, Timba mutisi ja suki heiniä turkistaan.
-Ei, minä puhun lehmistä, Hannes huusi ja liiteli aidanseipäälle. Ja niinpä tosiaan, aitauksen sisäpuolella laidunsi kymmenkunta ruskeankirjavaa sarvipäistä lehmää.
-Uhh,ohh, sanoi Timba ja hiipi lähemmäs. –Kautta häntäni, nehän voivat olla vaarallisia! Noin suuret sarvetkin!
-Höpsis, huusi Hannes ja liiteli yhden lehmän sarvien väliin istumaan. Se nosti turpaansa vähän, muttei tehnyt mitään heittääkseen lokkia selästään. Silloin Timbakin rohkaisi mielensä ja tassutteli lähemmäs.
Lehmät katsoivat sitä ensin vähän kummissaan, mutta huomasivat, ettei se voinut olla kovin vaarallinen. Olihan se sentään hyvin pieni tiikeri! Timba tutustui lehmärouviin, ja kuuli kaiken luomuviljelystä. Tai, ainakin sen mitä lehmät ja Hannes osasivat kertoa. Näin ne kertoivat:

Luomu-Maatilat
-"Luomu"-sana on syntynyt sanasta "LUOnnonMUkainen".
-Luomutiloilla viljellään puhtaampia tuotteita.
-Luomuviljelyssä maa ei väsy, koska siihen ei ruiskutella turhia KeminKaaleja.
(Tässä kohdin viisain lehmistä korjasi, että kyseessä olivat kemikaalit, eivätkä KeminKaalit.)
-Luomuruoka maistuu hyvälle!

-Maistuu hyvältä, vai? Sanoi Timba epäilevästi.
-Aivan niin, kas tässä, sanoi yksi lehmistä ja antoi Timballe kupillisen tuoretta maitoa utareistaan. Heti ensimmäisen hörpyn jälkeen Timban silmät alkoivat kiiltää ahneesti, se piteli kuppia kädessään ja huokaisi. Miksei tälläistä herkkua voinut saada joka päivä?
Hannes nauraa hohotti lokinnokka apposen ammollaan, kunnes Timba oli juonut mahansa täyteen ja kiittänyt Rouva Lehmää.

Sitten Timba hyppäsi Hanneksen selkään, joka kiidätti sen pois maatilalta. Pitkään ne vain liitelivät sinisellä kesätaivaalla ja kurkkivat kauniita kesämaisemia allaan. Yhtäkkiä Hannes laskeutui uimarannalle, sillä sen teki mieli hieman kalastaa. Niinpä se tipautti Timban hietikolle ja huusi:
-No niin, ui nyt! Se huusi Timballe, joka jäi rannalle odottamaan.
-Ui? Eivät kissaeläimet ui! Tai ainakaan eivät ui kauhean mielellään, höh!
-No kahlaile sitten, Hannes huusi ja katosi järvelle

-Kahlaile, Timba tuhahti, ja kiipesi lähimpään puuhun torkuille. Kun se heräsi, oli Hannes kerännyt kokonaisen kasan tuoreita kaloja kivenkoloon. Timba nuolaisi yhtä kalaa varovasti, ahmaisi sitten kokonaista viisi, ja kehräsi kiitokseksi.
-Ohoh, tiikereilläkin on tapoja, Hannes nauroi. –Kiittäminen on kaunis tapa!
Ruuan jälkeen ystävykset lensivät kylän torille. Torilla vilisi ihmisiä, mutta Hannes laskeutui matalan kaupan katolle. Sieltä oli hyvä tarkkailla ihmisiä.

-Jospa joku vain tiputtaisi herneitä tai tuoreen mansikan maahan, Hannes toivoi ja lipoi nokkaansa.
Taaskaan Timba ei tiennyt, mistä Hannes puhui, mutta se tyytyi vain pyörittelemään varpaitaan.
Yhtäkkiä Hannes liihotti pikaisesti torille, keräsi nokkaansa hampurilaispaperin, puolikkaan mansikan ja jäätelövohvelin, joka oli pudonnut pieneltä lapselta. Ne se kantoi katolle, sitten he herkuttelivat kurkkusalaatilla, pihvinpalasella, vohvelilla ja mansikkasoseella. (Eihän Hannes sitä ehjänä perille saanut.)
-Njam njam, Timba sanoi. –Minä pidän jo Suomesta!
-Niin minäkin, Hannes huokaisi ja nukahti. Aurinko paistoi, ja oli mukava köllöttää lämpimällä peltikatolla. Kun ilta tuli, nousi Hannes taas ilmaan, ja teki muutaman kaarroksen kylän yllä.
Sitten se laskeutui taas katolle, jossa Timba nukkui sikeästi kerällä.
-Herää, Timba, mennään katsomaan erästä ystävääni!
-Hauuuuuukotus, sanoi Timba ja hyppäsi unisena Hanneksen selkään. –Mihin me mennään?

-Tänne, Hannes kuiskasi innoissaan ja laskeutui Hurtti-koiran kopin luo. Hurtti nukkui, mutta Hannes odotti, kunnes Timba oli kiivennyt katolle turvaan. (Eihän sitä koskaan tiennyt, jos Hurtti vaikka olisi luullut Timbaa kissaksi ja alkanut haukkumaan!) Sitten Hannes nappasi kepin maasta ja tökki sillä Hurttia kuonoon. Sillä vaikka se olikin koiran vanha ystävä, ei se voinut olla varma etteikö Hurtti vaikka luulisi Hannestakin kissaksi unissaan! Se voisi olla hyvin vaarallista!
-Mrouhhhh, Hurtti sanoi ja raotti toista silmäänsä. –Mitä nyt, Hansu?
-Hannes, ei Hansu, etkö sinä ikinä opi, Hannes kuiskaili. –Katso katollesi, Hurtti!
Hurtti nosti hieman toistakin silmää, ja näytti kovin uniselta.

-Onko minun ihan pakko, se kysyi sitten, ja Hannes nyökytti niin innokkaasti, että Hurtti vain tuhahti.
-Hyvä on sitten, se sanoi. Sitten se nosti hitaasti molemmat silmänsä ihan auki, nosti hieman leukaansa, käänsi päätään ja näki Timban kurkkivat katonreunan yli.
-Viuuviuuu, Hurtti huudahti. –ILVES! Se kiljui ja perääntyi koppiinsa.
Timba alkoi nauraa niin paljon, että kierähti katolta maahan. Hannes virnuili.
-Ei ilves, Hurtti-hyvä, vaan tiikeri. Ja vieläpä kovin pieni tiikeri!
-Hehhehehe, mikä on Ilves, hohotti Timba nurmella ja pilaili näin: -Irvailija ilveilijä Ilves, Kirves, Pilves, Ilves! -Hölmö, naurahti Hannes. –Ilves on sinun pohjoinen sukulaisesi!

-Aha, sanoi Timba nopeasti ja nousi ylös maasta. Hurtti kurkkasi ulos kopistaan, ja katsoi Timbaa hännänpäästä korviin asti.
-Totta, eihän se mikään ilves ole, se sanoi viimein ja istahti ulos kaverusten viereen. –Ilveksillä on tupsuisemmat korvatkin.
Sitten ne rupattelivat hetken, kaikenlaisista asioista. Esimerkiksi siitä, millaista oli olla koira, millaista oli tiikerin elämä, tai hyvin hieno lokin elo. (Hienoksi sitä nimitti ainakin Hannes.)
Sitten Hurtti antoi Timban ja Hanneksen nukkua kopissaan aamuun asti. Kaikilla kolmella oli kovin lämmin ja pehmeä olla (sillä Hurtti oli hyvin Tuuheaturkkinen koira.)

Aamulla kaverukset heräsivät lintujen liverrykseen.
-Tänään teemme jotakin hyödyllistä, Hannes ilmoitti ja meni venyttelemään siipiään ulos. Timba kömpi ulos kopista ja näytti hämmästyneeltä.
-Juupa juu, hyödyllistä, minä aion esitellä sinulle, kuinka meillä Suomessa kierrätetään roskia!
-Oolrait, sanoi Timba ja irrotti Hurtin narusta. Sitten Hannes nappasi taas tiikerin selkäänsä, ja Hurtti jolkotteli perässä pysähtyen välillä nuuhkimaan kylän koirien hajuja.

-Kas niin, Hannes sanoi. -Perillä ollaan! Tässä näet roskienlajittelukeskuksen!
-Roskien- minkä? Kysyi Timba ja hyppäsi Hanneksen selästä kummastelemaan outoja vihreitä laatikoita. Hannes kertoi, mitä varten laatikot olivat.
-Katsos, kaikkiin noihin laatikoihin laitetaan erilaisia roskia: On oma laatikko lasille, paperille, ongelmajätteelle ja kompostille. Joissakin kierrätyspaikoissa laatikoita voi olla vielä enemmänkin!
-Millaista on ongelmajäte? Timba kummasteli. –Eikös jäte aina ole ongelma?
-On on on, Hannes sanoi, -mutta erityisen ongelmallisia ovat myrkylliset jätteet. Niin kuin paristot, ne pienet harmittomat pötkylät joita ihmiset käyttävät pienissä laitteissaan. Sellaiset voivat myrkyttää vaikka mitä, jos ne vain viskataan mihin sattuu. Niin minä ainakin olen kuullut.
Timba ei ihan ymmärtänyt, se yritti kovasti mahduttaa kaikkea tuota tietoa pieneen tiikerinpäähänsä. Mutta ennen kuin se oli varma, että oli kierrätyksen salat jo oppinut, Hannes loikkasi roskapömpelien päälle ja aloitti hurjan tanssin.
-Tämän nimi on "kierrätä kierrätä-baletti"!, se huusi ja loikki ilmaan siipiään levitellen. Timba nauroi tikahtuakseen, ja kun Hurtti vielä aloitti epävireisen ulinan, ei riemulla ollut rajaa. Muutkin eläimet lähistöltä tulivat kummastelemaan tuota outoa joukkiota.


Lopuksi ne kaikki nauroivat vielä kerran yhdessä, kovaan ääneen. Sitten Hurtti sanoi, että sen oli parasta lähteä kotiin, ettei isäntä huolestuisi. Jälleen kerran Hannes nappasi Timban selkäänsä ja liihotteli korkealle taivaalle. Ne viettivät koko päivän pilviä jahdaten, sukellellen ilmassa ja nauraen hassuille ihmisille alapuolellaan. Yöksi ne menivät nukkumaan lämpimään Hurtin koppiin.

Seuraavana päivänä, jo ennen kuin aurinko nousi, Timba huomasi, että sillä oli koti-ikävä.
-Voi ei, sanoi Hannes. Minä jo niin totuin sinun seuraasi! Jäisit vielä, se suostutteli tiikeriä. Mutta Timba ei osannut ajatella muuta kuin rehevää viidakkoa, ja äiti-Tiikeriä. Niinpä ne liitelivät linja-autoasemalle ottamaan selvää, milloin lähtisi seuraava kyyti Viidakkoon.
-Kymmentä yli kaksitoista, Hannes luki aikataulusta. –Siihen on monta tuntia! Minä tarjoan sinulle vielä herkullisen muikkuaamiaisen!
-Dadaa, mukavaa, Timba huudahti ja läpytti tassujaan. –Haetko minulle myös hieman sitä valkoista juomaa niiltä sarvisilta eläimiltä?
-Maitoa lehmiltä, voinhan hakeakin, Hannes nauroi ääneen ja liihotti järvelle.

Niinpä ystävykset söivät aamiaisen yhdessä, siivosivat jälkensä nurmelta (sillä Timbakin tiesi, että roskaaminen oli pahasta!) ja lentelivät vielä muutaman mukavan silmukan ja kierteen taivaan sinessä. Sitten linja-auto tuli, ja Hannes laskeutui sen viereen.
-Halataanko, kysyi Timba ja hymyili ujosti.
-Tietysti, sanoi Hannes reippaasti ja kiersi valkoiset siipensä ystävänsä ympärille.
Sitten Timba meni linja-autoon, vilkutti ikkunasta ja huusi:
-Hei hei Hannes, tulen taas pian käymään! Voisin tuoda äiti-Tiikerinkin!
-Niin tehdään, ja minä tarjoan äidillesikin muikkuja! Hannes hymyili ja liihotti järvelle.

Kotona viidakossa Timba kertoi kaikille tiikerisukulaisilleen ja leijonaserkuilleen, millaista oli Suomessa. Roskan kierrättämisestäkin se kertoi, ja suuresta koirasta nimeltä Hurtti. Sukulaiset rapsuttelivat kummissaan päätään, mutta kun ne kuulivat luomumaidosta, ne päättivät ensi kerralla lähteä kaikki Suomeen…